lauantai 26. helmikuuta 2011

Liukuvärjätty

Joskus kauan sitten mielessäni pyöri idea korusta, joka olisi väritykseltään kuin liukuvärjätty. Kun käteeni sattui kerran nauha akaatteja, jossa oli kauniit usvaiset värit, päätin sommitella ne kyseisen idean mukaan. Tätä korua oli todella hauska tehdä: sai välillä olla hyvin tarkka, että jokaiselle akaattihelmelle löytyi samanvärinen pari toiselta puolelta. Lopuksi halusin vielä jonkun keskipisteen korulle, ja siihen löysi paikkansa sitten tällainen messinkinen riipus, jonka taoin varasalla kuperaksi (lopputulos riipuksessa sai tarkoituksella jäädä tällaiseksi huolittelemattomaksi). Vielä yksi akaattipallero keskelle killumaan ja eikun kaulaan!


torstai 24. helmikuuta 2011

Eye of the tiger

Tiikerinsilmä on yksi kauneimmista kivistä, joita olen saanut laatikoihini hillota. Nyt tuli niistäkin tehtyä tämä simppeli riipuskoru. Materiaaleina siis tiikerinsilmähelmet ja -riipus, sekä hopeoidut osat. Nyt tulee lyhyesti ja ytimekkäästi selostukset, kouluhommat kutsuu! :)

maanantai 21. helmikuuta 2011

Sininen hetki

Ystävystyminen sodaliitin kanssa tapahtui hitaasti, mutta varmasti. Olen hillonnut sitä laatikossa jo melko pitkään, ja nyt se ansaitsi nähdä päivänvalon. Kun löysin tämän lehtiriipuksen pisteeksi iin päälle, niin sittenhän työ kävikin kuin itsestään. Kivinä siis sodaliittiä, muut osat hopeoituja.


torstai 17. helmikuuta 2011

Juustoa!

Tiedän...tää on korublogi, mutta en voinu vastustaa. :) Näin tänään kotiin tullessani, että nythän on täysikuu! Ja pitihän sitä kokeilla kuvata uudella kameralla. Kauniisti näkyy kuun pinta, vaikka loistetta en saanutkaan vangittua. Vielä pitää harjoitella kameran käyttöä...

Tilauskoru

Ystävä halusi pitkän liilan korun hopeanvärisillä mausteilla. Laitoin isot ametistinugetit keskipisteiksi ja lisänä mm. akaattia, lasihelmiä ja vuorikristallia.




Ja tervetuloa lämpimästi kaikki lukijani! :) On niin kivaa jakaa tämä harrastus kanssanne!

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kirpparilöydös

Lupasin laittaa tänne blogiin näitä jo aikoja sitten valmistuneitakin koruja ja tässä olis nyt viimeinen "vanhus". Tästä lähin vain uusia tai vanhoista muunneltuja. Tämän korun inspiraatio lähti tuosta ruususta (oi mä niin tykkään ruusuista! <3), jonka löysin kirpparilta kerran. Se oli alunperin hiuspinni, mutta pienellä säädöllä sain jotenkin riipukseksi. Siinä se killuu kaulan vasemmalla tai sitten oikealla puolella, ei siis keskellä. Mielestäni epäsymmetrisyys on kaunista siinä missä symmetriakin. :) Savukvartsihelmet tekee siinä tuttavuutta messinkisten välihelmien ja parin lasihelmen kanssa.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Rannekorun kaveri

Esittelin joku aika sitten tämän rannekorun. Tässä olisi nyt sitten sen seuraksi syntynyt kaulakoru, jossa on samoja jaspiksia. Lisäksi näitä messinkiputkia, joihin olen niin ihastunut... Brontsiittia sain lahjaksi kerran korutilauksen yhteydessä ja se pääsi tähän koruun seuraksi. Siinä kivessä on kaunis kullan välke, kun oikein läheltä katsoo. Tästä kaulakorusta tuli itselleni sellainen arkikoru - yhtään vähättelemättä - olen käyttänyt tätä ehdottomasti kaikista tekeleistäni eniten. Sen värit vaan sopivat niin monen vaatteen kanssa.


torstai 10. helmikuuta 2011

Juhlavaa

Ihastuin tämän korun isoihin, osittain hiottuihin akaattilaattoihin ensisilmäyksellä. Piti saada vaikka kukkaro kirkui. Niissä on häivähdys vaaleaa liilaa, vaikka suurimmaksi osaksi ovatkin mustia. Reunoilta ne ovat hiomattomat ja luonnollisen rouheita. Näitä jäi vielä onneksi vaikka kuinka monta nauhaan, saan tehtyä joku päivä rannekorun kaveriksi. Väleihin laitoin akaattirondellit ja hopeituja helmihattuja. Pitää varmaan tehdä samoista helmistä vähän arkisempi koru, tästä tuli nimittäin aiottua juhlavampi...


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Violettia

Ametisti taitaa nyt olla yksi lempikivistäni akaatin rinnalla. On kyllä niin kaunis kivi että! Laitoinkin tähän koruun sitten kumpaakin: akaattia riipuksessa ja tummissa rondellihelmissä, pienet siruhelmet ovat sitten ametistia. Mukana myös hopeoidut välihelmet ja renkaat, sekä muut korunosat myös hopeoituja materiaaleja. Korulla on vähän enemmän pituutta: 54cm + riipus. Nyt saatte oikein kuvasarjan tästä, olkaas hyvät!





Taas mennään rannekoruilla...

Tämänkin yksilön tein joskus kauan sitten ihan omaan käyttöön. Impression jaspiksia ja messinkihelmiä välissä koristamassa, messinkinen lukko samoin. Settiin kuuluu myös samantyylinen kaulakoru, en ole vielä vaan saanut sitä kuvattua (jos tässä joku päivä saisin aikaiseksi).

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kahvipapuja

Tässä rannekorussa on söpöt kahvipapujen näköiset akryylihelmet. Lukko on kuparoitua messinkiä. Tämä viime kesänä valmistunut yksilö pitäisi vielä kotiuttaa jonnekin... Pituutta lukon kera noin 21 cm.

vapaa

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ametistia ja akaattia yhdessä

Halusin kokeilla yhtenä päivänä sellaisen vaijerikorun tekemistä, jossa helmet roikkuvat siellä täällä sekalaisesti. Yllävän vaikeaa oli sommitella nuo eri kerrokset niin, että värit jakaantuvat satunnaisesti ja kiviä olisi tasapainoisesti joka puolella. Mutta kun tarpeeksi kokeilee, niin kyllähän se lopulta jotenkuten asettuu. 

Käytin tässä vihreää akaattia ja ametistia, ja mielestäni ne sointuvat hyvin yhteen. Olen vielä hiukan arka yhdistelemään vastavärejä ja muitakin kovin erilaisia värejä keskenään. Pitää varmaan jatkossa "revitellä" useammin, kivaltahan nuo värien sekamelskat näyttävät.


Raitoja, raitoja...

Botswana-akaatti on mielestäni yksi kauneimmista kivistä, mitä olen nähnyt. En tiedä mikä siinä on, mutta akaatin raidat jaksaa aina ihastuttaa. Tämän rannekorun tein itselleni: botswanan akaatteja, hopeidut välihelmet ja hopeitu salpalukko.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Akaatti-ihanuus

Halusin tehdä korun isoäidilleni joululahjaksi, ja päädyin tällaiseen rintakoruun, sillä tiedän hänen niitä käyttävän ahkerasti. Kivenä tuossa on iso viistehiottu akaatti, jossa näkyy kauniit eriväriset raidat. Kieputin kiven kullattuun kuparilankaan ja laitoin seuraksi vermeil-helmiä.

torstai 3. helmikuuta 2011

Punontaa

Voi kun tuo hopea olisi edullisempaa... sitä olisi ihana käyttää kaikissa koruissa, mutta tällä hetkellä opiskelijabudjetti ei sitä salli. Joudun käyttämään hopeoituja materiaaleja, mutta tuleehan niissäkin tuo hopean kaunis kiilto esiin. Ja toisaalta, ehkä on muutenkin järkevämpää harjoitella edullisemmilla materiaaleilla ja sitten vasta taitojen kartuttua ostaa laadukkaampaa. Tässä kuitenkin ensimmäinen ketjupunontakokeilu hopeoiduilla lenkeillä ja lukolla sekä pienet akaatit koristeena (tämä koru onneksi löysi kodin, ystävä huoli omakseen). Ja saha on seuraavaksi ostoslistalla, ei hyvää päivää noiden kiinnityskohtien kanssa!


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Krysokollaa

Kun helmet, kivet ja muut korutarvikkeet eivät enää inspiroi omistajaa, ne voivat saada uuden kodin toiselta harrastajalta. Ostin nämä isot, ihanat ja rouheat krysokollakivet nettikirppikseltä. Kuvassa nuo kivet näyttävät vaaleammilta kuin luonnossa, oikeasti niissä on syvä tummanvihreä sävy. (Vika ei ole kamerassa vaan kokemattomassa kuvaajassa) Yhdistin kivet simppelisti hopeoitujen putkien kanssa. Itsessään noin isot kivet painavat melkoisesti, joten ne kaipasivat seurakseen jotain kevyttä. Tämä kaulassaan tuntee tosissaan kantavansa korua!